ARCTIC ENERGY SOLUTIONS

Merituulivoimahankkeiden koko elinkaaren hallintaa.

Merituulivoiman asiantuntijapalvelut Arensolta

Arenso Oy tuottaa kokonaisvaltaisia merituulivoiman asiantuntijapalveluita. Olemme laitetoimittajista ja urakoitsijoista riippumaton asiantuntijaorganisaatio, ja osaamisemme perustuu tiimimme itse toteuttamiin tuulivoimaprojekteihin ja operoimiin tuulipuistoihin.

Arenso kulkee kotimaisen tuulivoimaosaamisen kärjessä. Asiantuntijamme ovat olleet rakentamassa suomalaista merituulivoimaa jo yli kahden vuosikymmenen ajan. Autamme asiakkaitamme toteuttamaan uusiutuvan energian hankkeensa tehokkaasti ja vastuullisesti hankekehityksestä rakentamiseen, tuotantoon, huoltoon ja ylläpitoon sekä voimaloiden purkuun ja kierrätykseen asti.

Arenso – vastuullista ja vaikuttavaa uusiutuvaa energiaa.

Ajankohtaista Arensolta ja yhteistyökumppaneilta

Energiantuotantoa kestävällä pohjalla

Tunnemme ja sovellamme projekteissamme uusinta teknologiaa ympäristöseurannassa, rakentamisessa ja voimaloiden tuotannon tehostamisessa.

 

Arensolaiset ovat olleet viemässä tuulivoima-alan teknologiaa eteenpäin niin merituulivoimaloiden perustusten kuin tuulipuiston linnustoa valvovan lintututkankin parissa.

Tutustu asiakasprojekteihimme

Osaamisemme kattaa tuulivoiman koko elinkaaren hankkeiden esiselvitystyöstä, hankekehityksestä, investoinnin valmistelusta ja tuulivoimarakentamisesta tuulipuistotuotannon optimointiin, operointiin ja kunnossapitoon sekä voimaloiden purkuun ja kierrätykseen.